Urjamedia tekee toimivat kotisivut edullisesti ja palvelee asiakkaistaan
kokonaisvaltaisesti. Kun suunnittelet henkilökohtaisia, yrityksesi
tai järjestösi kotisivuja, kannattaa seuraavat asiat pohtia.
1. Kotisivujen suunnittelu eli ulkoasu ja sisältö
Alussa on tärkeää miettiä keille sivut tehdään
ja mitä tarkoitusta varten: yrityksen esittely, tuotteiden markkinointi,
kohderyhmät, myynti ja tilaukset, yhteystiedot palautteet jne.
Järjestöjen sivuilla tärkeää on jäsenkunnan
ajan tasalla pitäminen toiminnoista ja tapahtumista. Henkilökohtaisilla
sivuilla esittelet Sinulle tärkeitä asioita
Suunnittelu
voi alkaa ihan puhtaalta pöydältä tai yrityksellä
tai yhdistyksellä voi olla ulkoasua koskeva ohjeistus, jonka mukaan
sivut toteutetaan: logot, nimet, kuvat, äänet animaatiot,
värit jne.
Tärkeää
on pohtia myös sitä, kuinka usein sivuja päivitetään
eli muutetaan niiden tietosisältöä: päivittäin,
viikoittain, kuukausittain, muutama kerta vuodessa tai harvemmin. Urjamedia
voi hoitaa päivitykset puolestasi tai voit tehdä sen myös
itse.
Muistithan,
että sivuille saa miltei mitä tahansa, mutta kaikilla ei ole
viimeistä huutoa olevia koneita, eikä laajakaistaa. Yksinkertaisuus
ja selkeys ovat Urjamedian valtti.
2. Tarvitaan nimi eli www-osoite
Kotisivutunnuksia
on useita esimerkiksi: yritys.fi. yritys.com, yritys.net.
yhdistys.info, yhdistys.org jne
Nimi pitää
rekisteröidTä. Viestintävirasto eli ficora rekisteröi
kaikki suomalaiset fi-tunnukset. Uusi verkkotunnus: 12 € / yksi vuosi, 33 € / kolme vuotta tai 50 € / viisi vuotta (alv 0 %)
Muiden
tunnusten rekisteröintimaksut vaihtelevat noin 15 eurosta 40 euroon
riippuen rekisteröijästä ja rekisteröintipaikasta.
Maksu menee vuosittain.
3. Tarvitaan
kotisivutila eli palvelin
Edullisin
luotettava ja mainokseton sivutila on Planeetta Internet Oy:n kotisivutila, joka maksaa vuodessa 100 e.
Sisältää
yhden sähköpostilaatikon, johon voidaan tehdä useampi
osoite
Posti voidaan lukea netin avulla miltä koneella tahansa.
Kotisivutila
voi löytyä myös omalta puhelinoperaattorilta.
4. Sivujen
lisääminen hakukoneille
Kun sivut
on siirretty palvelimelle, pitää siitä saada tieto asiakkaille
ja kohderyhmille. Monet ihmiset etsivät tärkeitä asioita
hakukoneilla esim Google. Urjamedia voi puolestasi huolehtia siitä,
että hakukoneet löytävät sivusi.
5. Sivujen
julkistus ja muu markkinointi
Tämä
asia unohdetaan liian usein. Urjamedia neuvoo ja auttaa myös tässä,
jotta sivut tulevat tunnetuksi.
6. Kotisivuhinnasto
Kotisivun suunnitteluhinnat ovat Urjamedialla:
kotisivu (1/sivu) 100 euroa
kotisivusto (max 4 sivua) 200 euroa
kotisivusto (max 10 sivua) 450 euroa
kotisivupäivitys tuntityö 20 euroa/h tai vuosisopimus
Tapauskohtaisesti päätetään aina lopullinen hinta
työmäärän mukaan.
7. Ylläpito
Urjamedia
huolehtii päivityksistä. Tekstit ja kuvat lähetetään:
joko sähköpostilla, kirjeellä tai puhelimella. Hinta
työmäärän mukaan erikseen sopien
Tilaa
omat sivut Urjamedialta.
Lähetä tilauksesi tai tarjouspyyntösi sähköpostilla:
seppo.pirhonen@urjamedia.fi
tai puhelimella 040-5327780 tai paperilla Tyryntie 39, 31760 Urjala.